Suomalainen vaatemerkki Uhalla & Valahiihto ovat solmineet pääyhteistyökumppanuuden. Uhalla osti Valahiihdosta kuusinumeroisen määrän metrejä ja sopimuksen myötä Uhalla on jatkossa myös yksi Valavuori LIVE -talk shown pääyhteistyökumppaneista. Syntynyt sopimus on monivuotinen, arvoltaan kuusinumeroinen ja se tulee palvelemaan myös talk shown katsojia jatkuvien tuotepalkintojen osalta.
Valavuori LIVE -isäntä, Aleksi Valavuori, on todella ylpeä Uhallan kanssa syntyneestä diilistä.
– Uhalla on ollut mun messissä melkein alusta alkaen, kuten myös Uhallaa myyvä Kärkkäinen. Meidän yhteistyö on ollut kaikin puolin tuloksekasta, erityisesti katsojat ovat olleet todella tyytyväisiä saadessaan huipputuotteista jatkuvia alennuksia sekä ilmaisia kotiinkuljetuksia. Olen tästä diilistä tosi ylpeä, erityisesti pitkäkestoisuudesta ja tämä on samalla yksi isoin koskaan tekemäni partneruus palkallisena työntekijänä kenellekään työnantajalle.
– Yhteistyö Valavuori LIVEn kanssa on ollut Kärkkäiselle tuloksellista ja erilaisten tapahtumien ja markkinointitempausten tekeminen joustavaa ja tehokasta. Uhalla sopii Valahiihdon kumppaniksi täydellisesti, onhan Uhalla suunniteltu nimenomaan aktiiviselle liikkujalle. Kuten Aleksi totesi, Uhallan slogan sopii täydellisesti tähän suoritukseen, toteaa Kärkkäisen markkinointipäällikkö Mikko Heikkilä.
Valahiihto on hiihtotapahtuma, jossa Aleksi Valavuori hiihtää miljoona metriä kuukauteen ja pyrkii myymään jokaisen hiihdettävän metrin eurolla. Tällä hetkellä metrejä on myytynä noin 385 000 metriä. Metrejä ja niihin kuuluvia tuotepaketteja voit ostaa tästä.
Valahiihto alkoi 14. helmikuuta ja päättyy Hullu Poro Areenan juhliin 16. maaliskuuta. Juhlien esiintyjät julkaistaan lähipäivinä, jolloin myös lipunmyynti aukeaa.
Uhallan slogan, Never Give Up!, kuvaa hyvin myös Valavuoren omaa mottoa. Vaikka joskus tulee lunta tupaan, on aina syytä uskoa parempaan huomiseen ja pitää jaksaa painaa, luovuttamatta.
Uhallan mallistossa on eri aktiviteettien tarpeisiin sopivia tuotteita, joista saa koottua eri tilanteisiin ja sääolosuhteisiin sopivat asukokonaisuudet. Voit suojautua tuulelta ja sateelta haluamallasi tavalla, ottaen huomioon myös sen, että kosteutta tulee yhtä lailla vaatteiden sisältäkin.
Uhalla-malliston vaatteet on suunniteltu siten, että niiden muoto- ja värimaailma tukevat toisiaan ja asukokonaisuus näyttää tyylikkäältä, vaikka eri materiaaleista ja erilaisiin olosuhteisiin tehtyjä Uhalla-tuotteita kerrospukisi päälleen yhtä aikaa.
Huolellisesti valitut, äärimmäisissä sääolosuhteissa testatut, korkealaatuiset tekniset materiaalit maksimoivat ekologisen Uhallan vapaa-ajanvaatemalliston takkien, housujen, hupparien ja T-paitojen toiminnallisuuden. Uhalla vaatteiden materiaalit on testattu laboratorioissa niin kulutuskestävyyden kuin veden- ja kosteuden läpäisykyvyn osalta.
Uhallan vaatetuotantoketju noudattaa Bluesign®-standardia, joka takaa kestävän ja vastuullisen tekstiilituotannon. GOTS-merkistä tiedät, että Uhallan puuvillatuotteet on tuotettu eettisesti ja ekologisesti. Sertifikaatti huomioi vaatteen koko elinkaaren, aina raaka-aineen viljelystä lopputuotteeseen asti.
Tutustu Uhalla-tuotteisiin Uhallan nettisivuilla Uhalla.com
Tiedote, julkaisuvapaa 24.2.2022
Yhteystiedot/tiedustelut
Uhalla
Kärkkäinen Oy
Mikko Heikkilä
puh 050-4203443
email mikko.heikkila@karkkainen.com
Valavuori LIVE
Ultijam Oy
Panu Mäki
puh 040-5453111
email panu@ultijam.com




